Jarkko

Yksi joukkueen nestoreista ja kotoisin Etelä-pohjanmaalta. Laskuvarjojääkäröimisen jälkeen 1998 muutto Ouluun jonka jälkeen erähenkisyys sekä pitkän matkan taittaminen erilaisin menetelmin alkoi kiinnostaa enemmän. Perustin porukan usean vuoden haaveilun jälkeen ja tiimin nimi tuli ekan sponsorin perusteella. Homma alkoi suhteellisen tavoitteellisella treenamisella juoksemisen suhteen, mutta kun paikat alkoivat prakaamaan (akillesjänteet) niin vauhtitreenaamista piti tiputtaa. Ennätyksinä puolikas 1:30, maraton 3:30 ja kymppi 40minuuttiin. Jokavuotinen perinne eli pikkujoulu coopperi menee 3300-3400m tienoille. Suunnistellut 6-7 vuotta iltarasteilla ja viime vuonna eka kerta Jukolassa. Maastopyöräilyn aloitin vasta 5 vuotta sitten ja joka vuosi tulee jotain uutta harjoittelukuvioon: mm Geopark24h 2012 kisaa varten opettelin kajakki-melonnan alkeet, viime talven aikana parantelin uimataitoa ja ostin uudet Madhus-sukset. Vahvuutena ehkä monipuolisuus, ei missään paras, mutta en myönnä olevani heikoinkaan lenkki, vaikka heikkoja hetkija kisoissa ajoittain koenkin... Saas nähdä miten Lost In Kajaanissa sitten käy kun kisaan mukaan tulee pari nuorempaa ja vetreämpää jäsentä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti